Tervetuloa mukaan virtuaaliseen selkäiltaan tiistaina 1.12. klo 18-19.30. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin!
Selkäillan teemana on lääkkeetön selkäkivun hoito. Iltaa ohjaavat Selkäyhdistyksen vertaisohjaajat. Tapaamisessa jaetaan vertaisohjaajien ja osallistujien kanssa yhdessä keskustellen ajatuksia lääkkeettömiin kivunhoitokeinoihin, sekä vinkkejä virkistymiseen pimenevien päivien ja koronan keskellä. Tapaamisen päätteeksi pidetään ohjattu loppurentoutus. Voit myös esittää illan teemaan liittyviä kysymyksiä ennakkoon ilmoittautumisen yhteydessä.
Ilmoita kiinnostuksesi osallistua virtuaaliseen selkäiltaan tästä. Ilmoittautuminen ei ole sitova.
Koronapandemian vuoksi vertaistapaamiset ja selkäillat toteutaan virtuaalisina Zoom:n välityksellä.
Ilmoittautuneille lähetämme linkin Zoom -tapaamiseen ja ohjeet Zoom:n käyttöön viimeistään päivää ennen virtuaalitapaamista. Ilmoittaudu rohkeasti mukaan! Tarvittaessa perehdytämme sinut Zoom:n käyttöön, olethan tällöin yhteydessä toimistoon hyvissä ajoin ennen selkäiltaa. Osallistumista varten tarvitset vain toimivan nettiyhteyden ja tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen.
Lämpimästi tervetuloa mukaan voimaantumaan ja virkistymään kanssamme!
Täältä voit löytää vastauksen useimpiin kysymyksiisi liikuntaryhmiä koskien.
RYHMÄÄN ILMOITTAUTUMINEN
1) Voiko jumpparyhmään ilmoittautua suoraan ohjaajalle?
Ei, ohjaajat eivät ota ilmoittautumisia vastaan. Ilmoittautuminen tehdään joko kotisivujemme kautta täältä tai soittamalla toimistolle p. 044-360 0201. Ilmoittautuessasi mukaan kesken kauden, teethän ilmoittautumisen suoraan toimistollemme.
2) Olen matkoilla/töissä ilmoittautumisen alkaessa. Voinko ilmoittautua etukäteen?
Valitettavasti ei, ilmoittautuminen avautuu tasapuolisuuden vuoksi kaikille samaan aikaan. Ilmoittautumisen voi tehdä puolestasi esimerkiksi toinen henkilö. Ulkoimailta ilmoittautuessasi kannattaa käyttää kotisivuiltamme löytyvää ilmoittautumislomaketta välttääkseen kalliit puhelinmaksut.
KOKEILUKERTA
1) Haluan käydä maksutta kokeilemassa jumppaa kerran, kuinka toimin?
-> Ilmoittaudu ryhmään kotisivuillamme. Huom! maksa lasku vasta kokeilukerran jälkeen, mikäli jatkat ryhmässä. Käy kerran kokeilemassa jumppaa ja mikäli et halua jatkaa ryhmässä, ilmoita peruutuksesta heti toimistolle p. 044-360 0201. Mikäli paikkaa ei ole peruttu viikon kuluessa, tulee ilmoittautumisesta sitova. Mikäli päätät jatkaa ryhmässä, sinun ei tarvitse ilmoittaa asiasta erikaseen, vahvistat vain paikkasi maksamalla laskun.
MAKSAMINEN
1) Kuinka liityn Selkäyhdistyksen jäseneksi ja saan alennuksen kausimaksusta?
– > Jäseneksi voit liittyä joko ennen ryhmään ilmoittautumista täältä tai ilmoittautumislomakkeella, ruksaamalla kohdan ”haluan liittyä jäseneksi”. Jäsenmaksusta lähetetään erillinen lasku sinulle myöhemmin kattojärjestöstämme Selkäliitosta. Liittyessäsi jäseneksi olet oikeutettu alennettuun liikuntamaksuun heti, vaikka et olisi vielä saanut jäsenmaksusta laskua tai ehtinyt maksaa sitä. Ruksaa tällöin liikuntaryhmän ilmoittautumislomakkeelta kohta ”olen Selkäyhdistyksen jäsen”, jolloin laskulle kirjautuu alennettu hinta.
2) Voinko maksaa liikuntaseteleillä tai mobiilietuudella?
-> Kyllä, liikuntapalveluitamme voi maksaa useimmilla liikuntaetuuksilla. Ohjeet etuuksilla maksamiseen löydät täältä. Huomioithan, että liikuntaetuuksilla voi maksaa vain liikuntaryhmän, -kurssin tai verkkokurssin maksun. Jäsenmaksuja ei voi maksaa liikuntaetuuksilla.
3) Haluan tulla mukaan kesken kauden. Joudunko maksamaan koko kausimaksun?
-> Ei, maksu lasketaan tällöin jäljellä olevien jumppakertojen perusteella. Saadaksesi hyvityksen alkukaudesta, ilmoittauduthan suoraan toimistollemme.
4) En ole saanut kausimaksua, mitä teen?
-> Laskut saattavat päätyä sähköpostissa joskus roskaposteihin, joten kannattaa tarkistaa ensin roskaposti. Mikäli laskua ei löydy, ole madollisimman pian yhteydessä toimistolle p. 044-3600201, niin lähetämme uuden laskun.
5) Olen unohtanut maksaa kausimaksuni eräpäivään mennessä, mitä teen?
-> Ole mahdollisimman pian yhteydessä toimistollemme. Tarvittaessa siirrämme laskun eräpäivää, ettei maksu siirry karhuttavaksi perintätoimistolle.
SAIRASTUMINEN, KORVAAMINEN
1) Olen sairaana, pitääkö siitä ilmoittaa jollekin?
-> Ei, yksittäisistä poissaoloista ei tarvitse ilmoittaa toimistolle eikä ohjaajalle. Paikkasi ryhmässä säilyy poissaoloista huolimatta, mikäli kausimaksu on maksettu.
2) Olen ollut sairastumisen tai matkan vuoksi poissa tunnilta, miten voin korvata poissaolon?
-> HUOM! Syyskaudella 2020 poissaoloja voi korvata koronaepidemian vuoksi ainoastaan online-jumpissa! (Normaaliolosuhteisssa yksittäisiä poissaoloja on voinut käydä korvaamassa jossain toisessa ryhmässä saman kauden aikana. Pilateksen voi korvata toisessa pilateksessa, selkäjumpassa tai kehonhuollossa. Selkäjumppatunnin voi korvata selkäjumpassa tai kehonhuollossa ja toisinpäin. Vesijumppaa korvatessasi tulee tarkistaa ensin toimistolta, p. 044-360 0201, mahtuuko ryhmään mukaan. Vesijumpan voi käydä korvaamassa myös selkäjumpassa tai kehonhuollossa, tällöin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Ilmoitathan aina tunnin alussa ohjaajalle, kun tulet korvaamaan toisesta ryhmästä.)
3) Jouduin pitkälle sairaslomalle, voinko saada hyvitystä kausimaksusta?
-> Kyllä, loppukauden maksu voidaan tarvittaessa hyvittää lääkärintodistusta vastaan. Hyvityksenä annamme ensisijaisesti lahjakortin, jonka voi käyttää palveluihimme myöhemmin. Mahdollisesta maksun palautuksesta perimme kymmenen euron toimistokulun.
Hyvinvointilomat ry on varannut Pääkaupunkiseudun Selkäyhdistyksille tuetun ”Hyvänmielen loman” Lomakoti Kotorantaan, Kiljavalle, 28.9-3.10.2020 (www.kotoranta.fi).
Lomaa voivat hakea eri-ikäiset ja Suomessa vakituisesti asuvat henkilöt, joilla ei muuten ole mahdollisuutta lomailuun. Valinnat lomatuen saajista tehdään eniten lomatuen tarpeessa olevista hakijoista. Lomatukea myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Lomalle valitaan max. 25 henkilöä. Hyvinvointilomat lähettää lomalle valituille kutsun ja laskun.
Omavastuu 18€/vrk/hlö, eli yhteensä 90€/5 vrk/hlö. Matkakulut jäävät lomalaisen itsensä kustannettavaksi (yhdistys ei järjestä yhteiskuljetusta kohteeseen).
Loma sisältää:
Viisi täysihoitovuorokautta
Majoitus jaetuissa kahden hengen huoneissa
Aamiainen, lounas, päivällinen
Yhteistä ohjattua ohjelmaa kaksi kertaa päivässä paitsi tulo- ja lähtöpäivänä
Keskiviikkona 21.4.2021 klo 18-19 järjestämme virtuaalisen luennon, jonka aiheena on ”Ravinnon vaikutus kehon matala-asteiseen tulehdukseen ja kipuun”.
Luennolla saat tietoa matala-asteisesta tulehduksesta:
– mikä se on?
– mahdolliset seuraukset
– ruokavalion ja laihduttamisen vaikutus
Luennon pitää Niina Kuusisto ravitsemusasiantuntija, ETM.
Luento on maksuton ja avoin kaikille. Osallistuminen vaatii ennakkoilmoittautumisen. Ilmoittaudu tästä!
Luennon kesto on n. 45 min, jonka jälkeen luennoitsija vastaa osallistujien kysymyksiin. Luento pidetään etäyhteydellä Zoom:n kautta. Osallistumista varten tarvitset toimivan internet-yhteyden, tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen. Lähetämme ilmoittautuneille linkin Zoom -tapaamiseen ennen luentoa.
http://www.selkayhdistykset.fi/wp-content/uploads/2021/04/fruit-2367029_640.jpg480640Pääkaupunkiseudun Selkäyhdistyksethttp://www.selkayhdistykset.fi/wp-content/uploads/2017/02/selkayhdistys-logo-tran-450x145-1-300x97.pngPääkaupunkiseudun Selkäyhdistykset2020-04-09 09:42:142021-04-22 11:18:56Ravinnon vaikutus kehon matala-asteiseen tulehdukseen -etäluento
Jäsenillämme on nyt mahdollisuus päästä mukaan maksuttomaan hyvinvointivalmennukseen! Valmennus toteutetaan ajanjaksolla 23.3.-8.5.2020. Valmentajina toimivat Laurea ammattikorkeakoulun fysioterapeuttiopiskelijat.
Hyvinvointivalmennus sisältää yksilöllistä terveyttä ja hyvinvointia edistävää neuvontaa. Valmennusjakso sisältää 3-5 valmennustapaamista, jotka toteutetaan pääasiassa etänä. Etäkontaktointi voi tapahtua puhelimitse, sähköpostilla, tai videopuheluna whatsapp:in tai Skypen kautta tai muulla tarkoitukseen sopivalla verkko-ohjelmalla. Opiskelijat tekevät valmennuksia työpareina.
Valmennuksen tavoitteena on lisätä osallistujan hyvinvointia arjessa liikunnan, levon ja ravinnon keinoin. Valmentaja auttaa asiakasta tunnistamaan omat mahdollisuutensa, vahvuutensa ja haasteensa liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseksi omassa arjessaan.
Valmennuksen aikana pyritään löytämään asiakkaan yksilöllisiä liikuntamieltymyksiä ja kokeilemaan niitä positiivisten liikuntakokemusten vahvistamiseksi. Valmennuksessa laaditaan yhdessä asiakkkaan kanssa konkreettinen ja realistinen liikuntasuunnitelma tavoitteineen, jota seurataan valmennuksen aikana tapaamisissamme. Valmennuksen tärkein tavoite on antaa ”eväät” liikunnallisen ja terveellisen arjen jatkamiseen myös neuvontajakson päättymisen jälkeen.
Mukaan otetaan 18 valmennettavaa. Paikkoja on vielä kolme jäjellä! Ilmoittautumislomakkeelle pääset täältä.
Valmennus on tarkoitettu Pääkaupunkiseudun Selkäyhdistysten jäsenille. Jäseneksi voit liittyä ilmoittautumisen yhteydessä.
Huom! Koronavirustilanteen vuoksi riskiryhmään kuuluvien ja yli 70 vuotiaiden valmennukseen osallistuvien asiakkaiden kanssa sovittavat valmennustapaamiset toteutetaan kaikki etänä.
Tilaa tästä linkistä maksuton sähköinen uutiskirjeemme. Saat jatkossa tiedon kaikista palveluistamme ja tapahtumista suoraan sähköpostiisi.
VOIMAA, VAPAUTTA JA RENTOUTTA TANSSI-LIIKETERAPEUTTISESTA TYÖSKENTELYSTÄ!
Kurssilla perehdytään tanssi-liiketerapeuttisiinmenetelmiin. Tanssi-liiketerapian maailmassa liikkeeseen tutustutaan ilmaisuna,vuorovaikutuksena ja kommunikointina, jonka kautta voi vahvistaa tietoisuutta itsestä. Keskitymme kehotietoisuus-, kehonhahmotus- ja mielikuvaharjoitteluun sekä rentoutusmenetelmiin. Tavoitteena on löytää omia kehollisia voimavaroja, vahvistaa mielen ja kehon yhteyttä sekä vapautua ja voimaantua liikkeestä. Liikkumisen lisäksi myös pysähdymme olemisen ja hengittämisen äärelle. Tutkimme mm. keinoja stressin ja jännityksien tunnistamiseen ja säätelyyn. Myös osallistujien toiveet huomioidaan.
Osallistuminen ei edellytä tanssikokemusta tai rytmitajua,uteliaisuus kehollista työskentelyä kohtaan riittää. Erilaiset vaivat tai sairaudet eivät ole este osallistumiselle. Harjoituksissa omalla ilmaisulla ja luovuudella on tilaa, mutta sinun ei tarvitse olla rohkea tai tottunut heittäytyjä: jokainen liikkuu omista lähtökohdistaan käsin! Tällä kurssilla kuunnellaan, etsitään, tunnistetaan ja oivalletaan oman kehon kautta.
Ohjaajana toimii Annika Ovaska, joka opiskelee tanssi-liiketerapeuttisten menetelmien ohjaajaksi Roiha-insituutissa. Ohjaustyö on osa tanssi-liiketerapian perusopintokokonaisuuden kehitystehtävää. Annika on myös valmistuva fysioterapeutti ja ohjaa Selkäyhdistyksen selkäjumpparyhmiä.
Kurssin maksimi osallistujamäärä on 12. Kurssi toteutetaan koronasuosituksia noudattaen. Pienryhmässä, isossa liikuntasalissa,pystymme pitämään riittävät etäisyydet muihin, lisäksi ohjeistamme kurssilaisia noudattamaan hyvää käsihygieniaa ja tulemaan tunneille vain terveenä, maskia voi halutessaan käyttää myös tunnin aikana.
Kahdeksan kymmenestä aikuisesta kokee selkäkipua elämänsä aikana. Emme usein kiinnitä huomiota selkäämme ennen kuin se huomauttelee itsestään kiristysten ja kolotusten muodossa. Elämäntavoilla ja arjen pienillä valinnoilla on suuri merkitys selän hyvinvoinnille sekä selkäkipujen ehkäisyssä. Muistamalla muutamia pieniä asioita arjessa voimme itse vaikuttaa selän kuntoon.
Selkä tarvitsee liikettä
Selkä kaipaa pientä liikettä pitkin päivää pysyäkseen kunnossa. Työelämässä päätetyö ja staattiset työasennot ovat yleinen syy selkäongelmille. Työn tauottamisella ja pienillä taukojumppaliikkeillä on onneksi paljon hyviä vaikutuksia selän hyvinvoinnille. Pidä pieniä taukoja puolen tunnin välein jolloin nouset ylös, kurotat ja kierrät käsiä ja vartaloa.
Kaikki päivittäiset askareet ja kävely ylläpitävät selän kuntoa. Mitä monipuolisemmin käytät vartaloa, sitä paremmin ylläpidät ryhtiä, tasapainoa, liikkuvuutta ja lihaskuntoa.
Kohenna asentoa
Missä asennossa istut tällä hetkellä? On tärkeää huomioida miten kannattelemme kehoamme, minkälainen meidän ryhti on ja missä asennossa vietämme päiväämme. Pyri hakemaan selkärankaan pituutta ja kuvittele, että kannattelet kruunua pääsi päällä. Hyvä asento on tärkeää niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Käsien tukeminen pöytää tai sylissä olevaa tyynyä vasten älypuhelinta käyttäessä tai sukkia kutoessa parantaa selän ja niskan asentoa. Tärkeää on myös asennon vaihtaminen usein. Sanotaankin, että ”paras asento on seuraava asento”.
Ryhtiä voi parantaa erilaisilla harjoituksilla, joilla lisätään liikkuvuutta ja vahvistetaan ryhtilihaksia. Ryhdin kannalta tärkeintä on vahvistaa selkälihaksia sekä syviä keskivartalon tukilihaksia. Monia harjoituksia voi tehdä itse kotona, mutta yhdessä liikkuminen on monen mielestä mielekkäämpää ja tehokkaampaa. Oletko kokeillut selkäjumppaa, pilatesta tai vesiliikuntaa?
Tammikuussa alkava Selkä kuntoon-kurssi on hyvä vaihtoehto niille, jotka haluavat huolehtia oman selän hyvinvoinnista. Käymme pienryhmässä läpi parhaita keinoja sekä harjoituksia selkäkipujen ennaltaehkäisyyn sekä itsehoitoon. Fysioterapeutin ohjauksessa liikkeet opitaan tekemään oikein, jolloin harjoittelua voi turvallisesti ja tehokkaasti jatkaa kotona. Saat jokaisen kurssikerran jälkeen sähköpostiisi tiivistelmän teoriaosuudesta ja kotiharjoitusohjeet. Lisätietoa kurssista ja ilmoittautuminen täältä.
http://www.selkayhdistykset.fi/wp-content/uploads/2017/09/Satu-heippa.jpg10801080Pääkaupunkiseudun Selkäyhdistyksethttp://www.selkayhdistykset.fi/wp-content/uploads/2017/02/selkayhdistys-logo-tran-450x145-1-300x97.pngPääkaupunkiseudun Selkäyhdistykset2020-01-02 13:04:372020-01-02 13:19:55Selän hyvinvointi on pieniä tekoja!