Artikkelit

Yhdessä liikkeelle ja luontoon -hanke kutsuu sinut mukaan ulkoilemaan ja viettämään aikaa hyvässä seurassa. Toiminta on maksutonta ja rentoa– mukaan voit tulla yksin tai ystävän kanssa. 

Hankkeeseen kuuluu maksuttomia vapaaehtoisohjaajan vetämiä retkiä esimerkiksi kävellen, sauvakävellen tai pyöräillen. Yhdessä voidaan kävellä metsäpoluilla, tutkia oman kaupunginosan luontokohteita, tarkkailla lintuja, kokeilla uusia aktiviteetteja tai vain nauttia vuodenajoista ja hyvästä seurasta. Yhdessä lähteminen on usein helpompaa kuin yksin – ja samalla voi syntyä uusia tuttavuuksia. 

Yhdessä liikkeelle ja luontoon -hanke on Pääkaupunkiseudun Selkäyhdistysten järjestämä ja Helsingin Kaupungin rahoittama.

Haluatko vapaaehtoiseksi?

Tällä hetkellä etsimme vapaaehtoisia mukaan toimintaan ohjaamaan retkiä omilla lähialueillaan Helsingissä. Retkiä ohjataan yhdessä toisen vapaaehtoisen kanssa. Vapaaehtoisena voit itse ehdottaa sinulle sopivaa reittiä, sisältöä ja ajankohtaa retkille. Saat koulutusta ja tukea retkien suunnitteluun. 

TÄHÄN lomakkeeseen voit täyttää yhteystietosi, mikäli sinua saattaisi kiinnostaa vapaaehtoisena toimiminen. Lomakkeen täyttäminen ei sido sinua vielä mihinkään.

 

Tule mukaan retkelle

Yhdessä liikkeelle ja luontoon -hanke järjestää erilaisia retkiä ja ohjattua ulkoilua ympäri vuoden. Retkien esittelyssä kerrotaan retken pituus ja sisältö, joten voit valita sinua kiinnostavat kohteet ja sinulle sopiva tahti oman jaksamisesi mukaan. Toimintaan osallistuminen on maksutonta mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen. Yhdessä liikkuminen tekee ulkoilemisesta mukavampaa ja turvallisempaa. Samalla voit löytää uusia ulkoilukavereita, tutustua omaan asuinalueeseesi uudella tavalla ja saada iloa arkeesi. 

Ilmoitamme retkien ajankohdista uutiskirjeessä ja tällä sivulla kun ilmoittautuminen niihin alkaa. Ensimmäiset retket järjestetään elokuussa 2026. Tilaa uutiskirje TÄSTÄ.

Read more

Kevään 2026 selkäoireisten etävertaistapaamisten aikataulu:


ti 10.3. klo 18 Kipu ja Mieli (alustajana Tage Orenius PsL, erikoispsykologi)
ti 24.3. klo 18 Selkäoireisen liikunta (alustajana Hanna-Maaria Tumelius, fysioterapeutti)
ti 21.4. klo 18 Itsehoito ja voimavarat (etävertaisohjaaja Ninan niska- ja selkätarina)

Ilmoittaudu etävertaistapaamisiin täällä.

Etävertaistapaamiset on suunnattu aikuisille, joiden selkä- tai niskaoireet vaikeuttavat arjessa jaksamista. Vertaistoiminnan tarkoituksena on vahvistaa selkäoireisten henkistä jaksamista sekä auttaa löytämään keinoja selvitä arjessa oireiden kanssa.

Verkkovertaistukiryhmien keskustelua ohjaavat selkäyhdistysten koulutetut vertaistukijat. Heillä on omakohtaista kokemusta pitkittyneiden selkä- ja/tai niskaoireiden kanssa elämisestä ja niihin sopeutumisesta.

Etävertaistapaamisia ovat järjestämässä yhteistyössä Kanta-Hämeen, Mikkelin Seudun, Pohjois-Karjalan, Porvoon Seudun, Pääkaupunkiseudun ja Vaasan selkäyhdistykset. Osallistujien ilmoittautumisista vastaa Pääkaupunkiseudun selkäyhdistys.

Tervetuloa selkäiltaan keskiviikkona 15.11. klo 18-19.30. Tilaisuus pidetään Leppävaarassa Sellon kirjastossa,  Akseli -salissa, os. Leppävaarankatu 9.

Marraskuun selkäillassa on vieraana NLP -trainer Teppo Ali-Mattila luennoimassa aiheesta ”Mielen mahdollisuudet – voimavarat ja ratkaisukeskeisyys mielen ja kehon hyvinvoinnin perustana”. Luennolla käymme läpi ratkaisukeskeisyyden perusperiaatteita, voimavarojen löytämistä ja vahvistamista, luovan ajattelun edellytyksiä sekä pohdimme toimintamalleja esiin tuleviin käytännön tilanteisiin.

Tilaisuutta emännöivät Selkäyhdistyksen koulutetut vertaisohjaajat. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin! Selkäyhdistys tarjoaa osallistujille kahvit.  Tilaisuuteen mahtuu n. 30 henkilöä.

Tarjoilujen varaamiseksi toivomme ilmoittautumista etukäteen täällä!

Etsimme uusia selkäoireisten vertaistukihenkilöitä ja vapaaehtoistoimijoita.

Pidämme vertaistoiminnan suunnittelutapaamisen syksyn aikana Helsingissä (tarkempi ajankohta sovitaan osallistujien kanssa). Tapaamisessa ideoimme yhdessä syksyn vertaistoimintaa, tutustumme ja virkistymme. Tähän tapaamiseen ovat lämpimästi tervetulleita kaikki vertaistukihenkilönä toimimisesta kiinnostuneet. Tapaaminen ei velvoita tai sitouta osallistujia mihinkään. Ilmoittaudu tapaamiseen mukaan täältä.

Lisätietoja vertaistoiminnasta ja suunnittelutapaamisesta antaa toiminnanjohtaja Milla Suomi p. 044-4504866 tai milla.suomi@selkayhdistykset.fi.

Lämpimästi tervetuloa mukaan iloiseen vertais- ja  vapaaehtoistoimijoidemme joukkoon!